The Lancet: rokotetut merkittäviä tartuntojen levittäjiä, koronapassille ei perusteita
Arvoisa kansanedustaja,
Arvostetun The Lancet -tiedejulkaisun 19.11.2021 ilmestyneessä tiivistelmässä raportoidaan, että todetut koronatartunnat ovat jopa yleisempiä rokotettujen kuin rokottamattomien keskuudessa.
Artikkelissa esitellään esimerkiksi tartuntarypäs Israelista, jossa tartuntaketjun kerrotaan lähteneen täysin rokotetusta sairaalapotilaasta. Muut täysin rokotetut potilaat sitten sairastuivat vakavasti tai kuolivat, kun taas rokottamattomat potilaat sairastivat lievän taudin.
The Lancet myös viittaa Yhdysvaltain tartuntatautiviraston CDC:n julkaisuun, jossa viisi korkeimman rokotuskattavuuden maata on luokitettu korkeiden tartuntalukujen maiksi.
Aiemmin syksyllä European Journal of Epidemiology -julkaisussa ilmestynyt tutkimus osoittaa, ettei rokottekattavuudella ole yhteyttä koronatapausten määrään – tai jos jotain yhteyttä on, se ilmenee pikemminkin suurempana koronatapausten määränä:
”In fact, the trend line suggests a marginally positive association such that countries with higher percentage of population fully vaccinated have higher COVID-19 cases per 1 million people.”
HUS:illa työskentelevä neurokirurgi Miikka Korja on kiinnittänyt Twitterissä huomiota Norjassa ilmenneeseen tapaukseen, jossa 60:n pikkujouluihin osallistuneen, kaikki täysin rokotettuja, kerrotaan saaneen omicron-tartunnan:

Suomessakin rokotuskattavuus on jo noin 80 prosenttia. Jos koronainjektiot oikeasti toimisivat, tilanne olisi merkittävästi parempi kuin viime syksynä, jolloin ketään ei ollut rokotettu. Mutta tilanne on tämä:

Ks. myös esimerkiksi TAYSin viimeaikaiset lukemat (vasemmalla tämän syksyn lukemat, oikealla viime syksyn):

Koronarokotteista ilmoitettujen vakavien haittavaikutusten määrä kasvaa kasvamistaan. Äskettäin Yhdysvaltain sydäntautiliiton (American Heart Association) Circulation-julkaisussa esitettiin vakava varoitus rokotettujen lisääntyneestä sydäntautien riskeistä tutkimustiivistelmässä otsikolla ”Mrna COVID Vaccines Dramatically Increase Endothelial Inflammatory Markers and ACS Risk as Measured by the PULS Cardiac Test: a Warning”
Mm. saksalaiskollegoidensa tutkimuksiin viitaten patologi, lääketieteen ja kirurgian tohtori Seppo Sutinen on äskettäin lähettänyt kaikille eduskuntaryhmille kirjeen, jossa hän toteaa, että ”patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella”. Sutinen tarkastelee mm. kokeneiden patologien Saksassa tekemien, piikityksen jälkeen kuolleiden ruumiinavausten hälyttäviä tuloksia. Hän yhtyy saksalaisten kollegoidensa ja lääkärien lehdistötilaisuudessa esittämään vaatimukseen Covid-19-rokotusten välittömästä keskeyttämisestä. Sutisen kirje on tämän viestin liitteenä.
* * *
Tammikuussa 2021 julkaistussa päätöslauselmassaan Euroopan neuvosto vaatii EU:n jäsenmaita varmistamaan (”ensure”), ettei ketään millään tavalla painosteta ottamaan koronainjektioita eikä ketään syrjitä sen vuoksi, ettei ota niitä (ks. liitekuva). Suomessa rikotaan jatkuvasti tätä Euroopan neuvoston päätöslauselmaa vastaan.
Myös Suomen allekirjoittama yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian jalääketieteen alalla (ns. Oviedon sopimus) sitoo allekirjoittajamaat suojelemaan kaikkien ihmisarvoa ja takaamaan ketään syrjimättä, että jokaisen koskemattomuutta ja muita oikeuksia ja perusvapauksia kunnioitetaan biologian ja lääketieteen sovellusten alalla.
Mm. edellä kerrotun perusteella on selvää, että koronapassi, saati rokotuspakko, eriarvoistaa ja syrjii ihmisiä, jotka eivät ole lääketieteellisistä, terveydellisistä tai muista syistä voineet tai halunneet ottaa koronainjektioita. Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta myöskään siksi, että injektioiden riskit ja haittavaikutukset ovat ennenkokemattoman suuret rokotteiden historiassa – ks. esim. liitteenä oleva kuva Yhdysvaltain rokotehaittatietokannasta VAERS (Vaccine Adverse Event Reporting System) 11.11.2021 tekemäni haun tuloksista, josta näkyy kaikista rokotteista eri vuosina ilmoitettujen kuolemantapausten erittäin vahva keskittyminen kuluvalle vuodelle, jonka aikana koronainjektioita on jaettu. Suomessa koronainjektioista on käsitelty Fimeassa jo nyt 66-kertainen määrä ilmoituksia rokotukseen liittyvistä kuolemista verrattuna sikainfluenssarokote Pandemrixiin (132 vs. 2), jonka käytöstä luovuttiin haittavaikutusten vuoksi.
Eduskunnan käsiteltäväksi on tullut lyhyessä ajassa kaksi kansalaisaloitetta, joissa vaaditaan koronapassista luopumista, toisessa työpaikoilla ja toisessa yleisesti.
Valistuneet kansalaiset ymmärtävät, että koronapassi on eriarvoistava ja syrjivä, ja uudet tiedot vahvistavat, että siitä ei ole hyötyä tartuntatapausten vähentämisessä, vaan pikemminkin haittaa. Sama pätee kaikenlaisiin rokotuspakkoihin. Myös koronainjektioiden poikkeuksellisen suuret haittavaikutukset on otettava huomioon päätöksenteossa.
Kansalaiskriittisin terveisin
Vesa Raiskila
sihteeri, Koronavahti – ihmisoikeudet terveydenhuollossa ry
Liitteet:


Hi, I have a site in the same industry as yours. Do you mind if I ran some of these tools on this website at https://twitter.com/SoManySeoTools/status/1719315727511904618/1699025783? Just trying to be polite and ask before doing it. I’m trying to expand my audience online.
best prescription allergy pills zyrtec canada over the counter allergy pills prescribed by doctors
otc med for stomach cramps buy duricef 250mg pills
cost accutane cost accutane 40mg buy isotretinoin 40mg pills
amoxicillin oral buy amoxicillin tablets amoxicillin tablet
order sleeping tablets online uk purchase modafinil
zithromax 250mg brand azithromycin price purchase azithromycin pills
gabapentin medication neurontin tablets
azithromycin 500mg cost buy generic azithromycin online azipro medication
lasix 40mg us lasix 40mg pill
buy prednisolone paypal generic omnacortil 10mg prednisolone 20mg pill
amoxicillin 500mg tablet buy amoxil no prescription buy amoxicillin pills for sale
buy generic doxycycline over the counter acticlate order
albuterol medication order ventolin 4mg online order albuterol inhalator generic
buy generic augmentin oral amoxiclav
buy levothyroxine without prescription cheap levothroid without prescription levoxyl online order
levitra 10mg cheap vardenafil canada
tizanidine 2mg over the counter buy cheap tizanidine where can i buy zanaflex
serophene order online clomiphene price order clomid 50mg
generic deltasone 20mg buy generic prednisone prednisone 5mg pills
order rybelsus 14 mg for sale buy semaglutide 14mg buy semaglutide 14 mg sale
semaglutide 14mg ca rybelsus 14 mg drug semaglutide online buy