Vastaus kansanedustaja Heli Järvisen kommentteihin ihmisten koronapassihuolista

Hyvä Heli Järvinen,

Kiitos perusteellisesta vastauksesta huolenaiheisiimme koronapassista. Jotkut kohdat vastauksessanne edellyttävät oikaisua.

Aloitetaan esiin nostamastanne Ruotsista. Siellä väestömäärään suhteutettu kuolleisuus oli viime vuonna vasta 14. korkein aikavälillä 2000–2020, mikä selviää maan tilastokeskuksen sivuilta hakemastani palkkikaaviosta. Viime vuoden kuolleisuudessa ei ollut mediahypestä huolimatta mitään erityisen poikkeuksellista. Vuoden 2019 kuolleisuus oli selvästi alhaisin koko aikavälillä, mikä aiheutti ns. ”dry tinder” -efektin, kansankielellä kuolinvelkaa. Joka tapauksessa  kokonaiskuolleisuus oli 2010-luvullakin useampana vuonna sekä korkeampaa että yhtä korkeaa kuin viime vuonna.

Totesitte, että vanhukset ovat joutuneet kärsimään kohtuuttomasti koronatoimista. Tämä on totta. Monilta tuntuu myös unohtuneen, että yksinäisyyskin voi vauhdittaa kuolemaa, ja vähintäänkin se alentaa jäljellä olevan elämän laatua. Monet ovat aiheellisesti kysyneet, eikö läheisten läsnäolo, ja mielellään ilman kasvojenpeittimiä, ole vanhuksen terveydelle tärkeämpää kuin jatkuva, äärimmilleen viety suojautuminen virustaudilta, jonka suuri valtaosa yli 80-vuotiaistakin selättää. Kuten tilastokeskus kertoo, koko viime vuoden ajan ”koronaan kuolleiden” mediaani-ikä Suomessa oli peräti 84 vuotta, kun kaikkien kuolleiden mediaani-ikä oli 81 vuotta. Eikö tämä ole vähintäänkin mielenkiintoista?

Mainitsitte, että monet parantavat immuniteettian mm. luontaistuottein ja terveellisin elintavoin. Mistäköhän syystä THL ei korosta terveellisten elintapojen merkitystä tai kannusta ihmisiä kasvattamaan vastustuskykyään mm. D-vitamiinilla, jonka puutteen on todettu tieteellisissä tutkimuksissa olevan yhteydessä vakavaan tautimuotoon? Voisikohan rokotejättien antamalla merkittävällä tukirahoituksella olla mitään tekemistä asian kanssa?

Näiden lääkealan suuryritysten (jotka ansaitsevat koronainjektioilla tähtitieteellisiä summia ja täysin tunnetusti lobbaavat ja lahjovatkin sidosryhmiensä edustajia) mainospuheet 90+ prosentin suojasta on jo valtamediassakin osoitettu huuhaaksi. MTV Uutisten raportin mukaan koronarokotteiden suojatehosta katoaa jopa ~80 prosenttia muutamassa kuukaudessa, mikä ilmentää ennenkokemattoman nopeaa suojan heikentymistä:

”Pfizerin ja BionTechin BNT162b2 -rokotteen kohdalla puhutaan nopeasta ja merkittävästä vasta-aineiden tason laskusta vain kuukausien kuluessa rokottamisesta, jolloin suojateho laskee noin 20 prosenttiin.”

Minkäänlaisten maskien käytöstä ei edelleenkään ole tieteellisesti osoitettua hyötyä, kuten tutkija Jani Ruotsalainen totesi MTV Uutisten haastattelussa:

”Kansainvälisesti arvostetussa julkaistussa Cochrane-katsauksessa Tom Jefferson ryhmineen kävi läpi lähes seitsemänkymmentä tutkimusta eikä löytänyt vieläkään riittävää tieteellistä tutkimusnäyttöä maskien käytön hyödyistä.”

Myös THL:ltä WHO:hon siirtynyt tutkija Jussi Sane on todennut, ettei näyttöä maskien hyödyistä edelleenkään ole. Epähygieenisesti käytettynä – siis tavalla, jolla hyvin monet maskeja käyttävät –maskeista seuraa sitä vastoin terveysriskejä, ml. infektioille altistuminen, kuten todetaan mm. STM:n keväällä 2020 julkaisemassa (ja sittemmin kyseenalaisin perustein sivuutetussa) selvityksessä.

Kirjoititte: ”Kuolleisuus sairastuneista on Suomessa alle 2 prosenttia.” 
WHO:n julkaisemassa professori John P. Ioannidisin vertaisarvioidussa tutkimuksessa päädyttiin siihen, että koronaviruksen globaali tartuntakuolleisuus, siis kuolleiden osuus kaikista tartunnan saaneista, on alle 70-vuotiaiden keskuudessa keskimäärin 0,05 prosenttia.

Kun otetaan huomioon yli 70-vuotiaat, tartuntakuolleisuus on edelleen alle 0,3 prosenttia, mikä on lähellä kausi-influenssaan liitettyä kuolleisuutta.

Olisi hyvin vaikea uskoa, että kuolleisuus Suomessa olisi ollut tätä korkeampaa, semminkin kun Suomessa(kaan) ei ole ollut ylikuolleisuutta missään vaiheessa koko ns. pandemian aikana (ks. liitekuva ”Kuolleisuus tilastokeskuksen mukaan”).

Kirjoitatte: ”Olemme siis tilanteessa, jossa joudumme miettimään, rajoitammeko kaikkien rokotettujen elämää rokottamattomien vuoksi vai rajoitammeko rokottamattomien elämää kaikkien rokotettujen vuoksi.”

Koska ns. koronarokotteet eivät enää estä tarttumista tai tartuttamista, minkä mm. Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC on todennut, koronapassilla ei ole mitään lääketieteellistä perustetta.

Lisäksi tuore tutkimus European Journal of Epidemiology -julkaisussa osoittaa, ettei rokottekattavuudella ole yhteyttä koronatapausten määrään – tai jos jotain yhteyttä on, se ilmenee suurempana koronatapausten määränä:

”In fact, the trend line suggests a marginally positive association such that countries with higher percentage of population fully vaccinated have higher COVID-19 cases per 1 million people. Notably, Israel with over 60% of their population fully vaccinated had the highest COVID-19 cases per 1 million people in the last 7 days. The lack of a meaningful association between percentage population fully vaccinated and new COVID-19 cases is further exemplified, for instance, by comparison of Iceland and Portugal. Both countries have over 75% of their population fully vaccinated and have more COVID-19 cases per 1 million people than countries such as Vietnam and South Africa that have around 10% of their population fully vaccinated.”
Kuten professori Tapio Puolimatka totesi sanomalehti Keskisuomalaiselle, koronapassi rikkoo perustuslain kaikkein perustavimpia periaatteita, kuten yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa (perustuslain 6. pykälä). Hän on huolissaan erityisesti rokottamattomien nuorten syrjäytymisestä ja sen seurauksista. ”Koronan” ainoina alle 30-vuotiaina uhreina voidaankin pitää itsemurhan tehneitä. Ylen mukaan itsemurhien määrä nousi selvästi, noin 15 prosenttia, ”koronakeväänä” 2020. Mutta tämäkään ei tunnu juuri ketään huolettavan.

Ja kyllä, yksikään alle 30-vuotias ei THL:n tilastojen mukaan ole kuollut Suomessa koronaan liittyen, ks. liitekuva ”Kuolemat ikäryhmittäin koko ajalta”. Rokotteisiin sitä vastoin saattaa olla kuollut; THL on kiertänyt kysymyksen, onko lapsiakin jo ilmoitettu kuolleeksi rokotteesta. Joka tapauksessa injektioiden haittavaikutusten määrä on ollut korkea varsinkin 12–15-vuotiaiden lasten ikäryhmässä, jonka ikäisille itse tauti taas on lievä tai oireeton.
Kuten sanoitte, epäilys rokotteen turvallisuudesta on perusteltu. Fimea on jo tähän saakka käsitellyt historiallisesti ennätyksellisen määrän vakavia haittavaikutusilmoituksia: hieman alle 3000 vakavaksi luokiteltua haittavaikutusta, ml. 125 rokotteisiin liitettyä kuolemaa.

Sikainfluenssarokote Pandemrixin käytöstä luovuttiin haittavaikutusten vuoksi tilanteessa, jossa vakavia haittavaikutuksia oli ilmoitettu ”vain ” 253, ml. kaksi (2) epäiltyä rokotekuolemaa. Melkoinen ero, eikö olekin?

Käsittelyä Fimeassa odottaa jo lähes 14 000 haittavaikutusilmoitusta koronarokotteista, ja määrä on vain kasvanut koko ajan. Eikö tämä huoleta Teitä lainkaan? Eikä sekään, etteivät viranomaiset reagoi mitenkään vakavien haittavaikutusten suuren määrän ilmentämään ”varoitussignaaliin”? Eikö ilmoitettujen vakavien haittavaikutusten määrällä ole koronainjektioiden kohdalla mitään merkitystä? Jos ei, miksei? Ovatko koronarokotteista tehdyt haittailmoitukset jotenkin täysin oma luokkansa, sui generis, josta ei tarvitsekaan kantaa huolta?
Rokotejättien mainospuheisiin kuuluu juuri se, että koronainjektioille olisi tehty kaikki samat ja riittävät testit kuin normaalissa, 5–10 vuoden aikataulussa markkinoille tuoduissa rokotteissa, minkä paikkansapitämättömyyden luulisi olevan jokaisen normaalilla realiteettien testauskyvyllä varustetun ymmärrettävissä. Näiden poikkeusluvalla myytävien, geenien toimintaan vaikuttavien, STM:n artikkelin termein ”GMO-rokotteiden” testaamista jatketaan vuoteen 2023 saakka.
Kirjoitatte: ”On ikävää, että joillekin on tullut rokotuksista merkittäviäkin haittavaikutuksia. Kokonaisuudessaan ne ovat olleet kuitenkin ehdottomasti vähäisempiä kuin taudin jättämät jäljet ja haittavaikutukset.”

Olen itse auttanut omaista tekemään haittavaikutusilmoituksen 48-vuotiaasta tyttärestään, jolle nousi koronarokotteesta kuume ja joka kuoli toipumatta kuusi päivää myöhemmin. Tätä nuorempiakin henkilöitä on kuollut injektion tunnettuihin, tukoksiin liittyviin haittavaikutuksiin. Tällaisissa tapauksissa on varsin vaikea nähdä, miten haittavaikutukset olisivat ”ehdottomasti vähäisempiä” kuin infektion, josta selviämisen todennäköisyys on hyvin lähellä sataa alle 50-vuotiailla.

”Kyse on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen rajoittamisesta.”

Vuoden 2012 kansallisessa varautumissuunnitelmassa influenssapandemiaa varten pandemia luokitellaan lieväksi, kun väestöstä 35 % sairastuu 8 viikon aikana ja samassa ajassa aiheutuu 11480 sairaanhoitojaksoa ja 3450 ihmistä menehtyy. Toistan: kahdeksassa viikossa.

Nyt koronatartunnan on saanut pari prosenttia väestöstä reilussa puolessatoista vuodessa, ja samassa ajassa on kuollut runsas tuhat, joista 96 prosentilla oli yksi tai useampia perussairauksia, jotka monessa tapauksessa saattoivat olla se todellinen kuolinsyy. ”Koronaan kuolleeksi” määrittämiseen kun on riittänyt se, että kuolleelle oli tehty positiivinen PCR-testi ennen kuolemaansa. Kuvaavana kuriositeettina mainittakoon, että tänä vuonna ”koronakuolleiden” tilastoista poistettiin mm. liikenneonnettomuuksissa kuolleita, kuten Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuun lopussa (ks. liitteenä oleva kuva maksumuurin takana olevasta artikkelista).

Koronaan on liitetty vähemmän kuolemia kuin monina vuosina kausi-influenssaan (joka koronan tultua näyttämölle teki erikoisen katoamistempun). Lähes kaikki koronatoimet ovat olleet täysin suhteettomia uhkaan nähden. Korona ei oikeasti ole ollut Suomen koko sodanjälkeisen ajan suurin haaste, jollainen se median ja eri puhuvien päiden kohta kaksi vuotta jatkuneen päivittäisen pelkoannostelun perusteella olisi.

Euroopan neuvosto totesi alkuvuonna, ettei minkäänlaista painostusta koronainjektioiden ottamiseen saa olla. Painostukseksi voidaan hyvin perustein katsoa eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistumisen epääminen niiltä, jotka arvioivat koronainjektioiden riskit omalla kohdallaan taudin riskejä suuremmiksi tai jotka eivät lääketieteellisistä syistä edes voisi ottaa rokotetta, kuten eräs tuntemani hoitaja. Oikeus osallistua kulttuuriinkin on luettu ihmisen perusoikeuksiin.

”Korona-aika” on ilmentänyt Suomessa(kin) ilmiötä, josta käytetään nimikettä totalitarian tiptoe: asteittainen liukuminen yhä suurempaan yksilönvapauksien rajoittamiseen, tässä tapauksessa kohti medikaalis-teknokraattista kontrolliyhteiskuntaa. Koronapassi merkitsisi Kiinasta tutun sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän tuloa Suomeenkin – osana kehitystä, josta mm. feministikirjailija ja aktivisti Naomi Wolf on varoittanut. Kerran pois annettuja oikeuksia voi tunnetusti olla vaikea saada takaisin. Monissa Euroopan maissa on jo luovuttu koronapassista, ja sellainen on kielletty lukuisissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Miksi Suomessa pitäisi nyt lähteä tälle demokratian kannalta hyvin vaaralliselle tielle?

Ystävällisin terveisin
Vesa Raiskila
YTM, kansalaisaktiivi, sihteeri yhdistyksessä Koronavahti – ihmisoikeudet terveydenhuollossa ry

Liitteet:


Kansanedustaja Heli Järvisen vastaus aiempaan viestiin liittyen koronatodistuksen käyttöön

Kiitos viestistäsi liittyen koronatodistuksen käyttöön

Muistissa on, kun 16. maaliskuuta vuonna 2020 Suomeen julistettiin poikkeustila. Tuolloin viimeistään korona vaikutti jokaisen suomalaisen arkeen. Tiesimme koronasta vain vähän; että se on ilmateitse tarttuva virus, ja että se on vaarallinen erityisesti ikäväestölle ja hoitolaitoksissa oli aiheuttanut lukuisia kuolemia. Uusimaa eristettiin, koulut ja työpaikat siirtyivät etäkäytäntöihin.

Tämä lockdown-tila aiheutti paljon haittaa elinkeinoille, yrityksille, työssäkäyville ja koululaisille. Käytiin keskustelua, ovatko estotoimet haitallisempia kuin itse sairaus. Vertailuissa toisiin maihin voitiin sanoa, että tehdyt toimet olivat perusteltuja; Ruotsissa kuoli ihmisiä suhteutettuna viisinkertainen määrä, mutta talous kärsi yhtä paljon tai vielä enemmän kuin Suomessa.

Rajoituksissa on tämän jälkeen pyritty täsmällisyyteen ja oikeamittaisuuteen, jotta niiden aiheuttama haitta olisi mahdollisimman pieni ja hyvin perusteltu. Tehtiin malli, jossa rajoitukset määräytyvät aluehallintoviraston ja sairaanhoitopiirien mukaan. Kouluja on suljettu ja kokoontumisrajoituksia asetettu paikallisesti aluehallintovirastojen toimesta. Joillain työpaikoilla on päädytty etätyöhön varmuuden vuoksi jne.

Koronaa torjutaan ensisijaisesti yhteiskuntana, tavoitteena on katkaista taudilta reitit. Erityisen tärkeää reittien katkaisu oli siellä, missä vahinko olisi ollut suurin; ikäihmisten hoitolaitoksissa ja yksin asuvien ikäihmisten kohdalla. Samalla nämä maatamme rakentaneet ja onnelliset vanhuuspäivät ansaitsevat ihmiset joutuivat kärsimään kohtuuttomasti.

Koronan leviämistä on koitettu estää ja siinä myös onnistuttu monin keinoin, osa ihmisistä on valinnut keinoksi maskin, osa tehokkaamman ffp2 hengityssuojaimen, osa omaa immuniteettia vahvistaen luontaistuottein ja terveellisin elämäntavoin. Etäisyys toisista ihmisistä ja tapahtumien siirtäminen ulkotilaan ovat myös tärkeitä keinoja. Tärkeimmäksi keinoksi on katsottu valtion tarjoamaa rokotesuojaa. Tavoitteena rokottamisessa on edelleen, että tauti saataisiin painettua alas, ehkä jopa tukahdutettua. Tukahduttaminen edellyttäisi samanaikaisuutta ja laajaa rokottamista, hengityssuojainten käyttöä jne.

On tärkeää huomata, että vaikka mikään edellä mainituista keinoista ei 100% varmuudella estä koronan saamista, edelleen levittämistä tai pahimmillaan kuolemia, ei niitä voida sillä perusteella sanoa hyödyttömiksi. Parhaan suojan saa yhdistämällä useita keinoja. Samalla kun suojaamme itseämme suojaamme myös läheisiämme. Kahden rokotuksen antama suoja on 93%, toinen hyvin tehokas suoja on oikein käytetty ffp2-hengityssuojain. Kuten maskin, ffp2-hengityssuojaimen voi pestä, jolloin niiden käytön ei tarvitse olla kallista.

On varmasti myös niin, että on tehty ratkaisuja, joiden hyöty on ollut kyseenalainen tai se on hyödyttänyt näennäisesti. Tällaisena voidaan pitää kangasmaskien suosittelua, sillä sen hyöty on verrannollinen hihaan aivastamiseen.

Suomessa ei missään vaiheessa ole ollut maskipakkoa tai pakotettu ihmisiä ottamaan rokotetta. Ainoastaan tartuntatautilain mukaisesti ihmisiä on erityisissä tilanteissa määrätty karanteeniin tai heille on tehty näytteenotto limakalvolta taudin toteamiseksi.

Yleisimmin koronatauti sairastetaan kotona, vain pieni osa saa niin rajuja oireita, että joutuu sairaalaan. Kuolleisuus sairastuneista on Suomessa alle 2 prosenttia. Taudin on sairastanut suomalaisista noin 150 tuhatta, mikä tarkoittaa n. 3 prosenttia, sen sijaan, jos tauti päästettäisiin leviämään estoitta, tarkoittaisi kahden prosentin kuolleisuus pahimmillaan yli 100 tuhatta suomalaista. Jos terveydenhuolto romahtaisi, voisi kuolleisuus olla merkittävästi suurempi.

Samalla kun rokotekattavuus on kasvanut, on avattu yhteiskuntaa ja luovuttu rajoituksista. Taudin odotetaan jäävän kiertämään pallollemme ja vaikka tulevaisuuteen liittyy epävarmuutta, on selvää, että ihmisten elämän ja vapauden rajoittaminen on aina viimeinen keino taudin esiintyvyyden painamiseksi.

Suomen perustuslaki takaa ihmisille vapauden, jota ei voida perusteettomasti tai mielivaltaisesti rajoittaa. Kevään 2020 rajoitus katsottiin tuolloin perustelluksi, mutta myöhemmin on siis suunnattu alueellisiin rajoituksiin.

On edelleen olemassa mahdollisuus, että rajoituksia joudutaan ottamaan uudelleen käyttöön. Erityisesti tämä tilanne tulisi kyseeseen, mikäli terveydenhuollon kapasiteetti joutuisi äärirajoille ja kuolleisuus nousisi tämän seurauksena. Tätä tilannetta ei ole näkyvissä.

Nyt mahdollistettavalla terveystodistuksella voi osoittaa, että on jo sairastanut taudin ja saanut immuniteetin, terve vähän aikaa sitten tehdyn testin perusteella, tai ottanut riittävän rokotesuojan. Olisi kohtuutonta ja perustuslain vastaista rajoittaa näiden ihmisten elämää, kun siihen ei ole perustetta. Entä ne muut? Jos todella olisimme tilanteessa, jossa sairaita on enemmän kuin ehditään hoitaa, on heidän oma etunsa, että terveystodistus on käytössä.

Olemme siis tilanteessa, jossa joudumme miettimään, rajoitammeko kaikkien rokotettujen elämää rokottamattomien vuoksi vai rajoitammeko rokottamattomien elämää kaikkien rokotettujen vuoksi. Tilanteessa, jossa rokotettuja on moninkertaisesti rokottamattomiin verrattuna, valinta on sen mukainen.

Koronan kaltaisesta kulkutaudista on varoitettu vuosien ajan ja kyseistä terveyspassia on valmisteltu jo ennen koronan puhkeamista. Toivon, ettei passia tarvitse soveltaa Suomessa koskaan. Maan rajoja ylitettäessä passi on käytössä ja siksi sen mahdollistaminen suomalaisille helpottaa myös monia ulkomaan matkoja. On mahdollista, että passia tarvittaisiin myös jonkin muun taudin kohdalla kuin koronan.

Hallituksen esitys eurooppalaisen digitaalisen koronatodistuksen käyttöönotosta on tarkoitettu tilanteeseen, jos joskus vielä joudumme sulkemaan yhteiskuntaa. Erityisesti sulkutoimista kärsinyt elinkeinoelämä, kulttuuritapahtumat, ravintolat ja matkailuala toivovat hyvin laajasti terveystodistuksen käyttöönottoa, esitys on hyvin valmisteltu ja sitä vastaan äänestäminen olisi suurta typeryyttä. Passin voimaantulo ei tarkoita, etteivät rokottamattomat pääsisi mihinkään. Se tarkoittaa sitä, että jatkossa koronatilanteen heikentyessä ja viranomaisten määrätessä uusia rajoituksia palvelujen tarjoaja voi päättää, noudattaako rajoituksia ja sallii palvelut kaikille, siis myös rokottamattomille, vai pitää paikan täysimääräisesti auki, mutta vaatii asiakkailta rokotepassia.

Osa ihmisistä ei voi ottaa rokotetta, eikä näin ollen tule saamaan todistusta ennen kuin on sairastanut taudin tai tarvitessaan osoittanut negatiivisen testituloksen. Epäilys rokotteen turvallisuudesta on perusteltu, ja Suomen viranomaiset ovat harjoittaneet avoimuutta onnistuneesti ja ovat sillä ansainneet luottamuksen. Rokotekehitys perustuu vuosikymmenten työlle, ja vaikka rokotteet on kehitetty ennätysajassa, ovat ne käyneet läpi kaikki samat vaiheet kuin rokotteet yleensä. Rokotteet ovat jatkuvan tarkkailun kohteina ja saatuun tietoon reagoidaan nopein päätöksin. Toisaalta itse taudista saadaan myös tietoa.

On myös ihmisiä, jotka ovat päättäneet ensin kieltäydyttyään myöhemmin ottaa rokotteen. Tämä osoittaa kykyä omaksua uutta tietoa ja itsenäistä ajattelua. Ihminen, joka pystyy uudelleen arvioimaan tiedon lisääntyessä, on paitsi viisas myös rohkea, kun ensin yhden joukkopaineen alla kieltäytyy, mutta toisen joukkopaineen alla voi muuttaa päätöksensä. Tällaisen päätöksen teki muiden muassa Noora Shingler. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008268823.html.

Monessa saamassani kirjeessä kiinnitettiin huomiota yhteiskunnan jakautumiseen. Tämä huolettaa myös minua erityisen paljon. On väärin, että ajatellaan terveyspassin olevan palkinto niille, jotka rokotteen ovat ottaneet. Siitä ei ole kyse. Terveyspassi on ainoastaan perustuslain toteuttamisen keino silloin kun karanteeniin ei ole syytä. Suomen perustuslaki velvoittaa suojelemaan elämää ja sillä perusteella koimme kevään 2020 lockdown-rajoitukset. Kevään 2020 rajoituksia vastaavat rajoitteet tulisivat kyseeseen tilanteessa, jossa perustuslaki siihen velvoittaa. Ilman perustetta tai mielivaltaisesti ei sellaista päätöstä voida tehdä.

Joissain saamissani kirjeissä kerrottiin rokotteista tulleista haittavaikutuksista. Tällaiset haittavaikutukset on syytä raportoida Fimean ohjeiden mukaan. https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset

On tärkeää, että haittavaikutukset raportoidaan, sillä tilannetta seurataan ja siihen reagoidaan rokotussuosituksia muutamalla. On ikävää, että joillekin on tullut rokotuksista merkittäviäkin haittavaikutuksia. Kokonaisuudessaan ne ovat olleet kuitenkin ehdottomasti vähäisempiä kuin taudin jättämät jäljet ja haittavaikutukset.

On myös totta, että monissa maissa tilanne on johtanut vastakkainasetteluun, jota emme toivo tänne. Suomalaiset ovat kiitettävällä tavalla jarruttaneet koronan leviämistä. Jotta osaisimme arvostaa sitä, miten hyvin asia on meillä hoidettu, voimme katsoa ulkomaille. Monissa maissa tilanne on kärjistynyt konfliktiksi ja ihmisoikeuksia on rajoitettu voimakkaasti. Toisaalta monet ulkomaalaiset ja ulkosuomalaiset haluavat tulla koronaa pakoon juuri tänne Suomeen.

On tärkeää, että vuoropuhelua käydään ja pystymme näkemään ja kuulemaan toisemme näinä vaikeina aikoina. Pyydän, että emme anna näiden asioiden tulla toistemme väliin. Olen syvästi murheellinen kuullessani perheiden jakautuvan koronan takia. Jos joku ajattelee toisella tavalla, hän ei ole uhka vaan mahdollisuus.

On syytä palauttaa jalat maan pinnalle: kyse ei ole ihmisarvosta, kansainvälisestä salajuonesta tai isänmaamme lopusta. Kyse on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen rajoittamisesta.

Toivotan hyvää syksyä sinulle

Kansanedustaja Heli Järvinen

+358 50 512 1736

00102 Eduskunta/Parliament of Finland

heli.jarvinen@eduskunta.fi

Valtiovarainvaliokunta, asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtaja

maatalousjaoston sekä työ- ja elinkeinojaoston jäsen

Tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsen

Suomen IPU-delegaation puheenjohtaja

Pohjoismaiden neuvoston jäsen

Riksdagsledamot

Finansutskottet, bostads- och miljödelegationen, ordförande,

medlem i jordbruks och arbets- och näringsdelegationen

Underrättelsetillsynsutskottet

Nordiska Rådet

Finlands IPU-delegationen, ordförande

Member of Parliament

Finance Committee, the Housing and Environment Sub -Committee, Chair person

Intelligence Supervision Committee

Nordic Council, Finnish Delegation

Chairperson of the Finnish Delegation to IPU

Diputada del Parlamento de Finlandia

Presidenta de la comisión de Hacienda: Ponencia de Vivienda y Medio Ambiente

Miembra de la Comisión de Supervision y de Inteligencia

Delegada de Finlandia ante el Consejo Nórdico

Presidenta de la Delegación de Finlandia en la Unión Interparlamentaria

Similar Posts

66 Comments

  1. Paluuviite: My Homepage
  2. 855180 256312OK 1st take a great look at your self. What do you like what do you not like so significantly. Function on that which you do not like. But do not listen to other people their opinions do not matter only yours does. Work on having the attitude that this is who you are and if they dont like it they can go to hell. 223158

  3. 833432 401785You created some decent points there. I looked more than the internet for any problem and discovered most individuals goes as effectively as along with your internet website. 953661

  4. Amazing, blog yang hebat! 🌟 Saya sangat terkesan dengan kontennya yang edukatif dan mencerahkan. Setiap artikel memberikan informasi segar dan segar. 🚀 Saya benar-benar menikmati menelusuri setiap kata. Semangat terus! 👏 Sudah tidak sabar untuk membaca konten mendatang. 📚 Terima kasih atas kontribusinya dalam memberikan informasi yang bermanfaat dan mendorong semangat. 💡🌈 Keep up the great work!

  5. This article is fantastic! The way it describes things is absolutely compelling and exceptionally easy to follow. It’s clear that a lot of work and research went into this, which is indeed commendable. The author has managed to make the theme not only interesting but also pleasurable to read. I’m wholeheartedly anticipating exploring more material like this in the future. Thanks for sharing, you’re doing an outstanding task!

  6. 🌌 Wow, blog ini seperti petualangan fantastis meluncurkan ke galaksi dari keajaiban! 🌌 Konten yang menegangkan di sini adalah perjalanan rollercoaster yang mendebarkan bagi pikiran, memicu kegembiraan setiap saat. 🎢 Baik itu teknologi, blog ini adalah harta karun wawasan yang inspiratif! #KemungkinanTanpaBatas 🚀 ke dalam perjalanan kosmik ini dari imajinasi dan biarkan pikiran Anda melayang! ✨ Jangan hanya menikmati, rasakan kegembiraan ini! 🌈 Pikiran Anda akan bersyukur untuk perjalanan mendebarkan ini melalui dimensi keajaiban yang tak berujung! 🌍

  7. I played on this casino platform and managed a significant amount, but eventually, my mother fell ill, and I wanted to cash out some funds from my account. Unfortunately, I faced problems and could not withdraw the funds. Tragically, my mom died due to this online casino. I request for your support in reporting this site. Please support me to achieve justice, so that others won’t face the suffering I am going through today, and avert them from shedding tears like mine. 😭😭😭😭

  8. I participated on this gambling website and won a significant sum of money, but after some time, my mother fell sick, and I wanted to take out some funds from my casino account. Unfortunately, I experienced issues and could not finalize the cashout. Tragically, my mother passed away due to such online casino. I request for your help in reporting this site. Please help me in seeking justice, so that others won’t have to face the pain I am going through today, and avert them from shedding tears like mine. 😭😭😭�

Vastaa